Roudattiin eilen hirvi pöndeltä Turkuun kaverin kanssa raskaan työpäivän päätteeksi. Ruhopaino 150 kiloa. No okei, paloiteltuna - mutta silti. Volvon takajouset vaan paukkuivat mutkaisen pikkutien kuopissa, kun perään oli lastattu sata kiloa täyttä lihaa ja vähän luita kaupan päälle.
Itselläni oli takana jutuntekoa toimituksessa, ja päivän päätteeksi luennointi Turun yliopiston hoitotieteen laitoksen Etiikan teemapäivillä yli satapäisen yleisön edessä. Ei lentänyt yhtään löysää tomaattia niskaan, vaikka joukossa oli tiettävästi myös väkeä Kupittaan sairaalasta. En tiedä tulinko ymmärretyksi, mutta ainakin yritin selittää, miksi media toimii niin kuin toimii. Että meidän journalistien työtä on vahtia kaikenlaista vallankäyttöä, eikä se ole henkilökohtaista.
Joka tapauksessa tämän tiukan setin jälkeen kaveri poimi minut kyytiinsä, ja ajoimme sumussa Saloon syömään. Suosittelen paikallista nepalilaista ravintolaa, ruoka oli hyvää.
Metsästysseuran lahtivajalla odotti iloinen metsämies. Hän halasi minua ensitöikseen lämpimästi, vaikka joutunut raatamaan kaksi päivää hirvemme kimpussa. Yllättävän paljon menee aikaa ison eläimen paloitteluun. Lajittelimme hirven tasaosiin kymmenelle henkilölle, pakkasimme farmarin perseeseen ja kiitimme kauniisti. Toki vähän rahaakin vaihtoi omistajaa.
Salon keskustassa ystäväni opetti, että jos joku törttöilee liikenteessä, sitä pitää tuijottaa kostoksi. "Näin!", ystäväni sanoi ja töllötti niska pitkänä törttöilijää viereisellä kaistalla. Aloimme olla hysteerisiä väsymyksestä, me uutistoimituksen reikiä täyteen tulitetut rintamasotilaat ja omien elämiemme sankarit.
Yhdeksän aikaan illalla olimme vihdoin takaisin Turussa. Ähisten kannoin hirven kerrostaloasuntooni, josta kaverini sitten hakivat osuuksiaan pitkin iltaa. Rankka päivä päättyi tietenkin yövalvomiseen, sehän on selvä. Aivoni eivät koskaan osaa lopettaa ajoissa. Sitä paitsi lempisaapikkaistani oli hajonnut vetoketju kesken reissun, perhana - sekin pänni.
Mutta hei, vein päivän kunnialla loppuun saakka! Ja kannoin kaksi kertaa aikuista hirveä - ensin yhdessä kaverin kanssa ja toisella kerralla ypöyksin kerroksia ylös asuntooni. Kuinka moni voi kehua tehneensä saman.
Tuolla se metsäneläin huutaa pakkasessa: "Maista minua!" Joo, aika seurallinen kaveri.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti