Hädässä ystävä tunnetaan, sanoo vanha sananlasku.
Paatuneena sananlaskujen inhoajanakin tähän on helppo yhtyä.
Lisäisin, että hätätilanteessa mitataan myös ihmisen empatiakyky muita kohtaan.
Kyky kavuta oman navan yli, kyky nähdä kanssaeläjissä samanlainen inhimillinen
ihminen kuin itse on.
Rikoslaissa väkivalta- ja henkirikoksen tuomittavuutta lisää
uhrin puolustuskyvyttömyys. Tämä vastaa yleistä oikeustajua.
Lapsikin ymmärtää, että pienemmän lyöminen on raukkamaista. Pienemmän
puolustaminen sen sijaan on oikein, isommilla on varaa toimia puskureina
maailmaa vastaan.
Nämä pelisäännöt hyödyttävät jokaista. Jokainen meistä on
suurempi kuin joku toinen ja myös pienempi joitakuita muita. Ja tulee päivä,
jolloin jokainen meistä on jonkun vahvemman armoilla.
Viimeistään sitten, kun olemme vanhoja ja hauraita. Kun iho
päällämme rypistyy kuin paperi, kuultaa läpi. Ja luumme särkyvät horjahduksesta
puuskatuulessa.
Itseään voi arvostaa halveksimatta muita. Voi olla hyvä
ilman, että uskoo muut huonoiksi.
Omista saavutuksistaan voi pitää kiinni polkematta muiden
oikeuksia.
Koska yksikään meistä ei olisi mitään ilman muita ihmisiä.
Joku on pitänyt meistä huolta, joku on painanut syliinsä, kannustanut,
neuvonut, auttanut, opettanut merkittävän osan siitä, mitä olemme koskaan
oppineet.
Jostakin putkahdimme tähän maailmaan, saimme vastikkeetta
elämän ja ne kaikki resurssit, joita tuhlaamme ylen määrin sen enempää
miettimättä. Jostakin saimme geenipaletin, jossa sattumanvaraisuus määrittelee
sen, kuka meistä on terve, kuka oppii kielet, numerot ja keillä äly taipuu
mihinkin.
Yksikään meistä ei osaa soittaa, laulaa, piirtää, rakentaa
yrityksiä ja menestystä, johtaa ihmisiä ja yhteiskuntia siksi, että on itse sen
kaiken yksin ansainnut.
Koska ihonväriä ei voi ansaita, eikä älykkyyttä, ei terveyttä
eikä olosuhteita joihin syntyy. On monia muita, jotka ovat tehneet valtavasti
työtä jo paljon ennen syntymäämme, jotta meillä on mitään tästä, mitä nyt on.
Kyllä, moni meistäkin on tehnyt valtavasti työtä ja luopunut
paljosta, jotta on saavuttanut tämän kaiken nykyhetkessä. Pelkkä oma panos ei
kuitenkaan koskaan riittänyt.
On puhdas totuus, että paljon on kiinni muista ihmisistä ja
puhtaasta sattumasta.
Tänään on historiallinen päivä. Jälleen kerran. Viime viikot
ovat täynnä historiallisia merkkipaaluja.
Suomen rajat suljettiin puolitoista viikkoa sitten. Tänään
lauantaina 28. maaliskuuta myös asuinmaakuntani Uusimaa on eristetty muusta
Suomesta. Poliisi ja sotilaat valvovat rajanylitystä. Toiselle puolelle pääsee
vain erityisen painavasta syystä.
Kaikki tuntuu absurdilta ja niin se onkin.
Kahvilat ja ravintolat on määrätty kiinni. Kaupoissa
kuulutetaan, että ihmisten on pidettävä riittävä turvaväli muihin ihmisiin.
Suomen hallituksen vahva suositus on, että ihmiset pysyisivät kotona ja
välttäisivät toistensa tapaamista.
Kukaan ei enää halaa, kättele tai kosketa toisiaan. Käsidesi
on loppu.
Ihmiset käyttäytyvät kummallisesti.
jotkut saarnaavat maailmanloppua.
Osa tekee laskelmia siitä, miten maailman talous romahtaa ja
toiset taas siitä, miten kohta se on taas pystyssä. Jotkut syyttelevät viranomaisia
ja päättäjiä tilanteesta, oikeastaan kaikesta. Osa on ryhtynyt pitämään muita
ihmisiä vihollisinaan: mökkinaapureita, pääkaupunkiseudulla asuvia,
ulkomaalaisia, kiinalaisia.
Osa ihmisistä lievittää ahdistustaan vitsailemalla, jotkut
taas tuomitsemalla kaikenlaisen vitsailun armottomasti. Somessa riidellään ja
vittuillaan enemmän kuin aikoihin.
Vaikka emme ole sodassa toisiamme vaan koronavirusta
vastaan.
Ja sitten ovat ne, joiden laskukoneet käynnistyivät jo silloin,
kun korona jylläsi vasta Whuhanissa tai Pohjois-Italiassa. Ne, jotka laskivat
yhteen yksi plus yksi, ja tiesivät tilaisuutensa koittaneen.
Oli selvää, että koronaviruksen rantautuminen Suomeen toisi
mukanaan poikkeustoimet. Emme osanneet ehkä ennakoida koronavirusta, mutta moni
pystyi ennakoimaan sen vaikutukset politiikkaan, päätöksentekoon, ihmisiin ja
talouteen. Logiikkaan, jolla nämä toimivat.
Sodassakin on aina keinottelijoita, jotka käyttävät
poikkeustilaa ja yleistä hätää hyväksi rikastuakseen. Miksi siis ei sodassa
koronavirusta vastaan.
Poikkeusolot ovat tehneet heikommassa asemassa olevien
lyömisestä helpompaa. Niiden lyömisestä, jotka ovat auttaneet itseä menestymään
ja pärjäämään.
Nyt mitataan inhimillisyyttä. Sitä, että vahvempana ihminen jättää
käyttämättä tilaisuuden hyväksi, vaikka voisi iskeä.
Moni odottaa tällä hetkellä turpaansa avuttomana puolustautumaan millään tavalla.
Odottaa lomautuksia, irtisanomista, konkurssia. Odottaa merkintää maksuhäiriörekisteriin, elämänsä tuhoutumista.
Moni odottaa tällä hetkellä turpaansa avuttomana puolustautumaan millään tavalla.
Odottaa lomautuksia, irtisanomista, konkurssia. Odottaa merkintää maksuhäiriörekisteriin, elämänsä tuhoutumista.
En usko sillä tavalla ihmisen hyvyyteen, että näkisin monenkaan
tilanteessa jotenkin toivoa. Miksi olla hyvä kun on vahva. Miksi olla
inhimillinen, kun vaurastuu ilmankin inhimillisyyttä. Miksi noudattaa sääntöjä,
kun niissä on aukkoja, joista pujahtaa läpi kenenkään tajuamatta tai voimatta
sille mitään.
Miksi jättää hyvän tilaisuuden käyttämättä, kun siitä voi
hyötyä
Mutta arvaapas mitä mietin.
Mietin, miten hienosti yhteiskuntamme on kaikesta huolimatta
rakennettu. Ja miten tasa-arvoinen koronavirus loppujen lopuksi on.
Jep, on riskiryhmäläisiä, joihin itsekin kuulun, ja meille
virus on ilmeisesti vaarallisempi kuin muille. Mutta kukaan muukaan ei voi
oikeasti tietää omalla kohdallaan, että miten juuri oma keho kestää
Covid-19-tautia.
Ja jos käy huonosti, ja tulee tarve sairaalahoidolle, ehkä
jopa tehohoidolle – ne ovat kaikille samoja.
Niin kuin koronaviruskaan, myöskään sairaalahoito ei toimi
ihmisen saavutusten, arvoaseman tai pankkitilin perusteella.
Korona iskee, jos on iskeäkseen. Ja joka tapauksessa saamme
jokainen niin hyvää hoitoa, kuin Suomessa voi vain saada, jotta selviämme hengissä.
Eikä kumpikaan näistä ole omissa käsissämme. Me kaikki tarvitsemme
muita ihmisiä, yhteiskuntaamme ja todella paljon hyvää tuuria.
Ihan jokainen meistä.