Päivän yksi puhuttavimmista aiheista oli Ylen journalistien Jussi Erosen ja Salla Vuorikosken irtisanoutuminen työstään journalistisista syistä. Molemmat kertoivat perusteikseen, että heidän sananvapauttaan on rajoitettu. Se on vakava väite 2010-luvulla sananvapauden mallimaa Suomessa.
Ihailen ihmisiä, jotka toimivat periaatteidensa mukaan, vaikka se merkitsisi henkilökohtaisia vaikeuksia. Toimeentulo ei ole sivuseikka yhdenkään ihmisen elämässä, joten en usko tällaisten päätösten syntyvän tyhjästä.
Tämä kirjoitukseni on kannanottoni sananvapauden ja riippumattoman journalismin puolesta. Se on hatunnosto jokaiselle rohkealle toimittajalle, joka taistelee näiden asioiden puolesta jopa vastoin omaa henkilökohtaista etuaan.
Sillä kyse on selkärangasta. Journalistien, sananvapauden ja koko demokraattisen yhteiskunnan selkärangasta.
Selän muodostavat nikamista koostuva selkäranka ja tukilihakset. Selkä on merkittävin ryhtiin vaikuttava ruumiinosa. Selän tehtävä on pitää ihminen pystyasennossa ja kannatella päätä. Niin päätä kuin pystyasentoa tarvitaan kipeästi journalistin työssä, joten voisi todeta, että selkäranka on journalistille välttämätön.
Selkävammoista yleisin on venähdys. Venähdys syntyy usein äkillisestä liikkeestä, kun esimerkiksi journalistia vaaditaan säntäilemään ristiriitaisten ohjeistusten mukaisesti. Kenen tahansa ryhtiä saattaa huonontaa hetkellisesti selän venähtäminen, mutta pysyviä vaurioita tilanne ei jätä. Se on harmillinen ja kipeä vaiva, mutta paranee ennalleen yleensä muutamassa viikossa.
Murtumia taas on kahdenlaisia, merkittävän ulkopuolisen voiman tai iskun synnyttämiä ja itsekseen kuluman yhteydessä muodostuneita. Jälkimmäiset syntyvät yleensä hiljalleen kasvavan taakan alla ikään kuin huomaamatta, kun ranka alkaa painua kasaan. Usein vasta kipu paljastaa vääristymän selkärangassa. Kunnollisen hoidon avulla enempi rangan vääntyminen on mahdollista estää, ja jo syntyneetkin virheet voidaan sen avulla monesti parantaa.
Kova ulkopuolinen isku tai paine aiheuttaa selkärankaan usein trauman, jonka syntytapaa leimaa tyypillisesti arvaamattomuus. Tällaisessa tilanteessa on melko sattumanvaraista, miten pahasti ranka vaurioituu. Jos hyvin käy, vammasta on mahdollista toipua. Ryhti saattaa jäädä kuitenkin pysyvästi kieroksi.
Pahimmassa tapauksessa selkärangan suojaama selkäydin vaurioituu. Seurauksena voi olla pysyviäkin toiminnallisia vikoja ja häiriötä, kuten pistelyä ja tunnottomuutta – molemmat hyvin invalidisoivia journalistin perusoireina. Ryhtinsä menettänyt journalisti on yhtä kuin juna ilman kiskoja, presidentti vailla valtiota tai demokratia ilman sananvapautta.
Selkäytimen vakavat vauriot tässä ammattikunnassa saattavatkin johtaa paitsi journalistin, myös koko journalismin kuolemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti