Missä on taivas?

Missä Jumala asuu?

Ovellani kävi jokin aika sitten jehovantodistajia. Kaksi naista. Vanhempi täti-ihminen ja tätä parikymmentä vuotta nuorempi opetuslapsi. Molemmat siististi pukeutuneita, kuten jehovilla on tapana, asiallisia ja mukavia. Naiset aloittivat tavanomaisella lähestymistaktiikallaan, jota sivumennen sanoen olisi korkea aika faceliftata urakalla, kysellen olenko koskaan miettinyt Jumalaa tai sitä, minne päädyn kuolemani jälkeen.

En tietenkään, olen aivokuollut ja kaikki aivotyöni kuluu hengittämisen ohjailuun. Noh, en vastannut tietenkään näin, vaan nyökkäsin kohteliaasti. Juu, joskus on tullut mietittyä sitäkin. Ovisaarnaajat kysyivät, miltä tuntuisi ajatus ikuisesta elämästä paratiisissa. Kyseinen visio kuulostaa tietenkin äärimmäisen tylsältä, vaikka tiedän hyvin, että jehovien taivas on täynnä, joten heidän on pakko markkinoida pelkkää paratiisia. Hillitsin haluni vinoilla, että muiden uskontojen mainoksissa palkinto on parempi.

Sen sijaan sanoin, etten usko jumalaan, taivaaseen tai paratiisiin pätkän vertaa. Että kuolema on sitä, kun elämä ja tietoisuus katoavat orgaanisesta aineesta, minkä jälkeen ruumis on hygieniasyistä hyvä tuhota ja palauttaa tällä tavoin aineen kiertokulkuun. Naiset ymmärsivät nopeasti, mistä narusta vetää. He ehdottivat, että vierailisin heidän nettisivuillaan katsomassa parin minuutin pituisia videoita, joissa eri alojen tiedemiehet kertovat uskoontulostaan. Kaksikon mukaan saatan itsekin muuttaa näkemykseni evoluutiosta, kun tutustun siihen, miten korkeasti koulutetut eri alojen toimijat perustelevat omaa uskoaan.

Aika nappiveto näiltä ovisaarnaajilta. Minua ovat aina kiinnostaneet perustelut. Lupasin tutustua asiaan.

Uskonto on uhkailua, lahjontaa ja kiristystä.

Oikeustieteen professori, lääkäri ja robottitutkija - aikamoista.

Videot alkoivat suunnilleen samalla tavalla, henkilöt kertoivat kaikesta oppimastaan ja kokemastaan uransa aikana. Siirtymä uskoon tapahtui lähes identtisesti. Maailma näytti äkisti liian hienolta, jotta kaikki voisi olla sattuman ja luonnonvalinnan rakentamaa. Ei muita perusteluja. Pelkkä suuri musta tyhjä aukko ja sen jälkeen helpoin keksittävissä oleva ratkaisu. Jonkun on täytynyt luoda tämä kaikki ja se joku on jumala.

Ok, ihan kivoja clippejä, mutta minua ne eivät vakuuttaneet. Eksyin kuitenkin harhailemaan sivuilla ja huomasin mielenkiintoisena pointtina, etteivät jehovat usko läheskään yhtä armolliseen Jumalaan kuin muut kristityt, vaikka lukevatkin itsensä kristittyihin. Jehovien Jumala ei ilmeisesti noudata vanhan testamentin sateenkaarisopumusta siitä, ettei Jumala yrittäisi enää puhdistaa maailmaa pahuudesta tappamalla ihmiskuntaa joukoittain vedenpaisumuksen tai minkään muunkaan katastrofin avulla.

Jehovien paratiisi ei nimittäin sijaitse astraaliavaruudessa, vaan maapallolla. Ja ennen kuin leijonat, krokotiilit, gasellit ja ihmiset voivat elää sulassa sovussa kärsimättä kipua ja tuskaa, Jeesuksen on suoritettava suursiivous. Kaikenlainen pahuus ja pahat ihmiset on poistettava. Kiinnostaisi kovasti tietää, miten pahan luokittelu tapahtuu ja mikä on likvidointitapa. Ja minne paratiisi sitten pannaan, jos ihminen on jo ehtinyt tuhota maapallon ilmastonmuutoksella. Noh, ehkä nämä ovat Jumalalla pikku juttuja järjestellä.

Miltä Jumala näyttää?

Ihminen alkoi uskoa tuonpuoleiseen elämään ilmeisesti jo hyvin kauan sitten. Uskontojen kehitys saattoi tapahtua pitkän ajan kuluessa, kun heimot toistelivat toisilleen tarinoita. Kun miesten oli uskallettava metsälle riistan perässä, joka saattoi tappaa metsästäjän. Kun yksilöiden piti uhrautua yhteisön puolesta. Ehkä tarina tuonpuoleisesta syntyi, kun omaiset kaipasivat kuollutta. Tai metsästäjä suuntasi keihäänsä kohti raivoavaa mammuttia. Jos henki lähtisi, se jatkaisi yhä elämää rajan takana. Ja jos tuonpuoleisessa olisi hyvä olla, sinne kannatti myös haluta. Onnellisten vainajien paikka, mikäs sen hienompaa.

Ja kun näitä tarinoita toiseltiin satoja ja tuhansia vuosia, taivas alkoi vaikuttaa itse asiassa paljon paremmalta vaihtoehdolta kuin maanpäällinen elämä. Niin mahtavalta, että sen takia saattoi luopua kaikenlaisista huvituksista tai tavoista, mitä nyt kenenkin taivasta hallitseva taho luki sisäänpääsykriteereiksi.

Jokainen päättää itse taivaastaan. Niinkö?

Joidenkin taivaassa tilaa on rajallisesti, toisilla sisään mahtuu väkeä mittaamattomat määrät. Taivaissa asustaa iso joukko jumalia tai sitten vain yksi Jumala. Lisäksi taivaiden vakioasukkaita ovat apostolit, profeetat, enkelit, kerubit, yksisarviset ja muut taivalliset olennot. Yhteistä taivaille on, että pahaa sinne ei päästetä - ei ainakaan minkääntyyppisen perkeleolennon muodossa. Pahalla on oma valtakuntansa, jonka senkään sijainnista ei ole konsensusta. Sen sijaan jumalat itse saavat noin yleisesti ottaen tehdä mitä huvittaa, eikä niiden tarvitse noudattaa moraalisääntöjä tai etiikkaa toiminnassaan pitääkseen kiinni hallitsija-asemastaan. Nämä ovat taivaan säännöt.

Milky Way.

Mutta missä taivas on?

Joillekin taivas on fyysinen, toisille taas ei-fyysinen paikka ja kolmansille jotain siitä välistä. Kuuluipa ihminen mihin uskontoon hyvänsä, yleensä hän ei osaa määritellä maallisen maalin takana häämöttävää taivastaan kovin tarkasti. Hän vain haluaa sinne, koska siellä on hyvä olla. Piste.

Joillekin taivas on pilvien päällä tallustelua. Toisten mielestä se on vapaana liihottamista pitkin avaruutta. kolmannet uskovat, että taivas on kaikkien miljardien tähtien, galaksien ja koko mittaamattoman avaruuden takana. Voihan se olla. En vain tajua, millä logiikalla palakaan tuosta oletetusta tähtientakaisesta autuudesta olisi ihmisen tavoitettavissa ja varsinkaan hänen kuolemansa jälkeen.

Kun organismin elossapysymisen mahdollistavat olosuhteet katoavat, se kuolee. Sammuva aine napsauttaa pois päältä myös tietoisuuden, joka siinä asusti. Sähköt pois, ei valoja. Mutta minne tietoisuus menee, tästä ihmiset jaksavat kiistellä. Se on kummallinen kiistan aihe ottaen huomioon, etten ole nähnyt kenenkään jahtaavan lampun valon sijaintia, kun virta on katkaistu. Mutta ihminen on tietenkin miljardi kertaa ihmeellisempi kuin lamppu ja itseasiassa tajuttoman paljon monimutkaisempi ja merkityksellisempi kuin mikään toinen eliölaji maailmassa. Siksi ihmislajille ainoana koko kaikkeudessa on tarjolla mahtavat erikoisjatkot, joissa mitkään luonnonlait eivät päde ja tietoisuutta on mahdollista venyttää loputtomiin ilman aineen hitustakaan.

Aivot, jossa tämä tietoisuus heräsi ja muokkautui geneettisesti koodiohjatun aivorakenteen ja -toiminnan sekä miljoonien yksittäisten tapahtumien ketjun, kuten esimerkiksi synnyinolosuhteiden, ravinnonsaannin, huolenpidon, kasvatuksen, sairastelun, kriisien, elinympäristön tarjoamien mahdollisuuksien tai sattumien kautta juuri omanlaisekseen täydellisen uniikiksi tietoisuudeksi, on mahdollinen vain niissä aivoissa, joissa se asuu. Näin minä ajattelen. Kaikki mikä muokkaa aivoja ja niiden toimintaa, vaikuttaa myös tietoisuuden tapaan ilmetä.

Tietoisuudensiirtoleikkaus olisi käsityskykyni mukaan mahdoton operaatio. Minä olen mahdollinen vain minun aivoissani. Jos tietoisuuteni siirretään jonkun toisen aivoihin, minä lakkaan olemasta, sillä uniikille tietoisuudelleni ei ole enää fyysisiä ja neurokemiallisia elinolosuhteita.

Uskonnot eivät tällaisista pikku ongelmista välitä. Eihän haittaa, ettei ihminen tajua, Jumala kyllä hoitaa homman ihmisen puolesta. Pitää siis luottaa vain sokeasti. Jättää vähän elämättä, jos sillä tavalla pääsee paremmin taivasosuuksille.

Ja jos kaadun pää edellä asvalttiin, saan aivovamman etuotsalohkooni ja muutun aivan toiseksi persoonaksi, on vain uskottava, että jumalalliset voimat osaavat kyllä valita sen, mitä ne taivaaseen poimivat. Että pääseekö taivaaseen se minä, joka olin ennen iskua vain kelpuutetaanko sinne vasta viimeisin versio minusta.

Pelottava ajatus, valintatavasta riippumatta.

Kun kuolen, toivon todella, että kaikki jumalat ja perkeleet jättävät minut rauhaan. Eivätkä varsinkaan rahtaa minimaalista käsityskykyäni ympäri multiversumia venyttäen elämääni kuin purkkaa. Olen aivan riittävän ulalla täällä Suomen Turussa.