Mörköjä

Minulla asuu mörköjä vatsassa. Ne pitävät siellä bileitään, loiskivat drinkkejään pitkin seiniä ja tanssivat lattiaa puhki. Olen käskenyt niiden häipyä, mutta ne eivät kuuntele. Meno saattaa vaimentua hetkeksi, mutta sitten mörköjuhlat jatkuvat entistäkin kamalampina.

Vatsahaava ei ole kiva juttu. Ei varsinkaan näin kroonistuneena. Olen nelikymppinen, eikä minulla ole mitään muita mahahaavalle altistavia tekijöitä kuin huolet ja stressi. Ne ovat polttaneet sisuskaluni vuosien aikana niin risaksi, että mitkään lääkkeet eivät tunnu enää auttavan.

Psykologi selosti minulle, ettei ihminen pääse huolistaan eroon puskemalla väkisin niiden läpi ja hylkäämällä ne sitten taakseen. Olin hämmästynyt tällaisesta näkökulmasta, koska minut on kasvatettu selviämään mistä tahansa. Jos syttyisi ydinsota, torakoiden lisäksi eloon jäisin myös minä. Ihan vain opitulla sitkeydellä.

Mutta psykologi väitti, että jos mörköjään ei suostu tapaamaan, ne etsivät sopivan odotushuoneen kropasta ja asettuvat taloksi. Ja koska odottelu on niin puuduttavaa hommaa, möröt viihdyttävät itseään kaikilla keksimillään tavoilla seurauksista piittaamatta.

Laskun maksaa se, joka luuli voivansa vain unohtaa. Niin psykologi vastasi, kun kysyin, voiko fyysisiä stressioireita hallita tahdonvoimalla.

Minun pikkusiskonikin vatsassa asuu mörkö. Se on paljon minun mörköjäni suurempi ja vahvempi, oikein hirviö. Sen vierailua ei olisi voinut estää psykologien neuvoilla, sillä kuningasmöröt tekevät mitä tahtovat ja ottavat sen, mitä haluavat. Pikkusiskoni mörön nimi on syöpä. Todella paskamainen kaveri, pudotti hiuksetkin siskoni päästä tämän 26-vuotispäivän kunniaksi.

Meidän mörkömme juhlivat nyt yhdessä. Mitä vahvempi siskoni mörkö on, sitä ahkerammin minun mörköni kylpevät syövyttävässä suolahapossa. Joku mörköjen salaliitto varmaan yrittää saada mahdollisimman monta ihmistä pois pelistä yhtäaikaa.

Siskoni sisuksiin tungetaan myrkkyjä, ja minuun happosalpaajia ja kohta myös kamera. Tulevaisuudesta en tiedä, mutta nykyhetkestä olen oppinut paljon.

Asioilla on arvojärjestys. Se on aivan toinen, kuin mitä kapitalistinen propagandakoneisto yrittää jatkuvasti ja kaikin voimin tuutata sisään jokaisesta avoimesta ruumiinaukostamme. Jokainen mainoskanavahan huutaa, että tärkeintä olisi menestyä, tienata, omistaa ja näyttää hyvältä. Aivopestyimmät toistelevat matraa vielä omalla suullaan.

Se kaikki on pötypuhetta.

Ihmisen on harvinaisen tyhmä olento, koska antaa itsensä olla onnellinen vasta kärsittyään tajuttomasti. Suostuu vasta sitten tajuamaan, että kaikki kieli vyön alla juokseminen on turhaa, koska onni on ollut koko ajan käden ulottuvilla.

Onni on pienissä hetkissä tässä ja nyt. Siinä, että on olemassa sellaisia tärkeitä ihmisiä kuin perhe, läheiset ja ystävät. Ettei kukaan ole kuolemassa, ettei juuri nyt satu. Että saa tehdä enemmän mukavia kuin ikäviä asioita, ja olla hyväksytty sellaisena kuin on.

Tanssikoot möröt, jos haluavat - niin mekin!