Hulluus tuli kylään luokseni. Nyt se piru ei suostu poistumaan. Sormissani on mustaa maalia, lattialla lojuu puuöljypurkki ja yhdeksän litraa seinämaalia. Kodissani näyttää siltä, kuin sen läpi olisi pyyhältänyt atomipommi perheineen. Ymmärrän varsin hyvin, että homma lähti lapsesta. Mutta samalla nautin siitä.
Kaikki alkoi päätöksestäni panna asuntoni vuokralle ja muuttaa itse muualle. Toisenlaiseen asuntoon, sellaiseen vanhaan kivitaloon, jossa on korkeat huoneet ja ikkunasyvennyksissä tilaa peikonlehdille. Mutta sitten asiat alkoivat junnata, ja jouduin välitilaan - jonnekin ratkaisujen odotushuoneeseen. Hulluus näytti alkuun aivan järki-idealta. Odotellessahan minulla olisi aikaa käydä koko irtaimistoni läpi ja luopua kaikesta turhasta, sekä sellaisesta, mistä en pidä.
Kukaan ei estänyt minua, vaikka tässä vaiheessa kaikkien hälytyskellojen olisi pitänyt jo kiljua punaista. Sain siis rauhassa myllätä koko kämpän täydellisen sekaisin ja keksiä ideoista hienoimman, että minäpä en pidä yhtään mistään.
Ryhdyin siis tuumasta toimeen ja aloin väsätä myynti-ilmoituksia netin kauppapaikoille. Ensin lähti vanha raskas puinen kaappi ja sitten pari lipastoa. Välissä myin monella sadalla eurolla astioita, kodintekstiilejä ja muuta roinaa. Kuten arvata saattaa, eksyin myös selailemaan muiden myynti-ilmoituksia. Ja siitä se ilo sitten urkeni.
Nyt minulla on kolme senkkiä lähdössä uusille omistajilleen, samoin kuusi tuolia odottaa ostajaa ja yksi sänky on myyntilistoilla. Tilalle olen hankkinut yhden lipaston ja parilla sadalla eurolla lisää astioita, koska ne ovat niin ihania ja just sellaista yksilöllistä keräilykamaa.
Ensi viikolla kuljetusfirma tuo 50-luvun senkin toiselta puolelta Suomea, ja huomenna saan samaa aikakautta edustavan kirjahyllyn, jolle pitää tehdä vähän taikatemppuja. Äsken maksoin uudet ruokapöydän tuolit, nekin saapunevat ensi viikolla.
Vanhan maton tilalla on uusi matto, pari huonekalua vaihtaa parhaillaan väriä ja seinän ruuvinjäljet on paklattu ja paikkamaalattu. Töitä riittää, sillä kaksi hyllykköä pitää irrottaa seinästä ja toinen niistä spraymaalata. Ruuvien kiinnitysjäljet kaipaavat tietysti oman operointinsa. Samoin miljoona kiloa painava puinen klaffilipasto, jonka seuraava sijoituspaikka on toisella puolella asuntoa.
HUH, kaikki tämä on tapahtunut kahdessa viikossa. Minulla on hiki.
Toivon, että hulluus häipyisi jo tiehensä. Mutta se tuntuu viihtyvän seurassani liiankin mainiosti. Saan yhä uusia ideoita. Ja uusia ja uusia.
Ainoita lohdullisia asioita tässä hulabaloossa on, että viihdyn taas kodissani ja kaiken tämän sählingin hinta on suunnilleen plusmiinusnolla.
Voihan sitä näinkin muuttaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti