sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Sunnuntaihermostus



Eilen illalla paitani alle luikahti itikkaötökkä, joka puri minua VIITEENTOISTA eri kohtaan matkallaan paidankauluksestani paidanhelmaan. Tarkka lajitunnistus jäi sattuneista syistä tekemättä siitä mönjäliiskasta, jonkalaiseksi onnistuin verenimijän vimmaisen metsästämisen jälkeen rutistamaan.

Pidän tätä hyökkäystä ehdottomasti itikkamaailman ylilyöntinä. Viisitoista puremaa on puhdasta aggressiota ja liioittelua. Samaa voisin sanoa Perussuomalaisten eilisestä puheenjohtajavalinnasta. Yksi H olisi riittänyt viestin perille saattamiseksi.

Suomen 100-vuotisjuhlavuosi on pursuillut roppakaupalla väittämiä maamme ainutlaatuisesta hyvinvoinnista. Kuluneella viikolla kuulin väitteen, että "Suomessa kukaan ei kuole nälkään". Kun katsoo jatkuvasti venyvää leipäjonoa esimerkiksi Läntisen Pitkäkadun alkupäässä, miettii väkisinkin, kenen hyvinvointia me satavuotisjuhlissamme juhlimme? Eliitin, jonka ei tarvitse hytistä räntäsateessa kadulla venaamassa ryttyisen muovikassin pohjalle eilistä leipää ja kauraryynipakettia?

Minä en ymmärrä politiikkaa, enkä seuraa sitä kovinkaan aktiivisesti. Veikkaan, että politiikalla on samanlainen suhde minuun. Pahoinvoinnista ymmärrän kuitenkin paljonkin ja sen lisääntyminen viime vuosina suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa on lievästi ilmaistuna kiinnittänyt huomioni.

Ristiriita hyvinvointi-korupuheiden ja todellisuuden välillä raapii tärykalvojani. Jos minulta kysyttäisiin, väittäisin sitä yhtä läpinäkyväksi, kuin suvaitsevaiseksi julistautumista. Eräässä tanskalaisessa sadussa eräs tanskalainen satusetä nimitti ilmiötä vuonna 1837 keisariksi ilman vaatteita. Sitä, että tahdotaan nähdä ja pakottaa kaikki muutkin uskomaan asiat ja oma käyttäytyminen paremmiksi/jalommiksi kuin ne todellisuudessa ovat.

Todellisuuden kieltäminen aiheuttaa tällaista, tyrmistyneitä ja itkuisiakin kolmen H:n sunnuntaiaamuja. Se nostaa esiin ääri-ilmiöitä, hätävaroja ja syntipukkeja. Käsiä, joihin tartutaan, kun ei muitakaan ole ojentumassa kohti.

Suomen ongelma on jo pitkään ollut se, että eliitti on etääntyy kasvavalla nopeudella kansasta. Kärjistäen voisi sanoa, että eliitin näkökulmasta tavallisia ihmisiä tarvitaan vain vaaleissa tai palvelijoina. Eliitillä on eliitin leikit, joissa puhutaan niin hienoilla termeillä, että vähemmän koulutetun kansan on mahdotonta ymmärtää, mihin suuntaan heidän maataan johdetaan.

Eliitti ei ymmärrä, miten hyvinvointivaltiossa jollakulla voi olla nälkä. Se ei suostu uskomaan systeemivikoihin huostaanottojärjestelmässä tai vanhustenhuollossa. Köyhyys on laiskuutta ja uupuminen oma valinta. Kun köyhä saa vuokratalonsa rappukäytävässä astmakohtauksen maahanmuuttajataustaisten naapuriensa omintakeisista hajusteista tai kärsii unettomuudesta näiden vuorokausirytmin erilaisuudesta, eliitti nimittelee rasistiksi ja käskee etsimään mukavampia asuinseutuja, jos naapureiden maahanmuuttajatausta ahdistaa. Niinhän eliitti itsekin on tehnyt.

Eliitti suvaitsee maahanmuuttoa, koska sen suvaitseminen on tällä hetkellä muodikkaampaa kuin esimerkiksi köyhän suvaitseminen. Ja rajansa suvaitsevaisuudellakin. Eliitti on huolissaan rivipoliisin etnisestä rasismista, mutta kulkee itse hyvällä omallatunnolla romanialaiskerjäläisen tai verissäpäin puistonpenkillä istuvan alkoholistin ohi. Eihän eliitti ole rasistista, poliisi on. Ja se saamaton nuhjake, varsinkin vähäosainen, joka ei itse pärjää ilman sosiaalitukia ja kehtaa silti valittaa maahanmuuttajista.

En näe erityisen yllättävänä, että tavallinen kansa oikaisee mielipiteissään ja panee kaiken maahanmuuton viaksi. Tämä on kuin klassinen äidin lellivauva -syndrooma, jossa suosikki saa lopulta sisaruksiltaan kunnolla turpaansa, vaikka selkäsaunan olisi ansainnut hänen äitinsä.

Seuraavaksi puhun omasta kokemuksestani. Milloin kaupunginjohtajista tuli pelkkiä organisaatiojohtajia, jotka unohtivat kokonaan, keitä varten organisaatio on olemassa? Että ilman kaupunkilaisia ei tarvittaisi kaupunginjohtajia, eikä organisaatiota.

Täsmälleen sama pätee mielestäni valtionjohtamiseen ja politiikkaan. Pelataan ihmeessä tätä eliittipeliä jatkossakin ja syytetään ongelmista tyhmiä taviksia, jotka eivät tajua mistään mitään ja nostavat siksi valtaan niitä hirveitä rasistipersuja.

Selitä muuten yhdellä tai kahdella lauseella, mitä tarkoittaa sote?

Niinpä, kylläpä kansa on tyhmää, kun ei tällaisia yksinkertaisia asioita tajua. Puree vain selkään (kuin eilinen lintukirppu tai mikä lie minua) eliittiä, joka sentään yrittää tehdä asioille jotakin rakentavasti ja kaikkien parhaaksi.

Pah.

Onneksi minulta ei koskaan kysytä mielipidettä, niin en sitä kerro. Puristan vain suuni tiukasti suppuun ja jatkan selkäni puremapahkuroiden raapimista.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti